Siirry pääsisältöön

viikonloppuvapaa



Se kolmipäiväinen viikonloppu teki kaikille oikeesti aika hyvää. Perjantaihan ei ollut mikään oikea vapaapäivä, ellet ole koululainen, posteljooni tai pankkivirkailija. Muualla paiskittiin töitä ihan normaalisti, paitsi allekirjoittanut joka tyhjensi kalenterinsa, laittoi aamupalaksi pannaria ja katsoi lastensa kanssa elokuvia sen sijaan että olisi kauheesti uurastanut. Illalla syötiin perinteistä perjantaipizzaa ja Fredde varasi meille hotellin lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi.



Aamulla me hypättiin autoon koiran ja pienen laukun kanssa, kohteena vuorten takaiset viinitilat. Ensin toki tarkastettiin vielä kerran säätiedotus sillä lumimyräkällä vuorten ylitse kulkeva moottoritie suljetaan. Huipulla oli sen verran lunta että hiihtokeskus oli auki, ei kai täydellä teholla, mutta auki kuitenkin päätellen siitä että parkkiksilla oli autoja ja hissit pelitti. Märkää lunta sateli muutaman mailin jättäen tien märäksi, mutta sekin vähä vaihtui pian vedeksi ja huipun lumipeite vaihtui muutamaksi läikäksi siellä täällä. Seuraavallakin passilla oli lumiläikkiä, laaksossa joen rannalla ei lumesta jälkeäkään ja lopulta aurinkokin pilkahti pilvenraosta.



Perillä – niin, me oltiin matkalla ostamaan ihan tiettyä Chardonnayta – Martta ja lapset jäi ulos leikkimään viinikoiran kanssa kun me halattiin viinintekijää ja saatiin lasit käteen. Välillä ne pyörähti sekalaisessa järjestyksessä sisällä hakemassa lisää kultakaloja, mutta pääsääntöisesti Martta, Bud ja lauma pysyi ulkona, jossakin viiniköynnösten välissä. Lasiseinän takana puristettiin viiniä rypäleistä, oli uuden Cabernetin päivä. Kertaalleen nousin tuoliltani ja kävin häätämässä Martan takaisin ulos valtavien terästynnyreitten alta. Viinihuoneen toisella laidalla istui perhe, vauva kaukalossa ja me Fredden kanssa muisteltiin miten joskus kauan sitten meilläkin oli peesissä ensin yksi kaukalo ja myöhemmin kaksi kaukaloa taaperon kanssa. Ajat on muuttuneet ja sen huomasi jopa tilan omistaja kommentoidessaan meille että enää niitten perässä ei tarvitse juosta vahtimassa – ei tarvitse ei. Näitten vuosien aikana viinikoira Budin parta on harmaantunut ja Neilin rinnalle on tullut Char, poikamiehestä on kasvanut entinen poikamies.




Reilun vuorokauden irtiotto latasi akkuja ihan ajatusten mukaisesti, huomattavasti paremmin kuin viikonloppu tutusti pyykäten ja asioita hoidellen. Sunnuntaiaamuna me lonnittiin aikamme hotellin aamiaisella Fredden katsoessa Formulaa huoneessa ja ehdittiin me uima-altaallekin tunniksi. Kotimatkalla sain keskeneräiset sukat melkein valmiiksi. Vuorille oli satanut lisää lunta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi